Teoreettinen tausta: johtamista koskevien näkemysten historiallinen kehitys

Moduuli 2: Ryhmätyöskentely Teoreettinen tausta: johtamista koskevien näkemysten historiallinen kehitys

Moduuli 2: Ryhmätyöskentely

0% Completed

Teoreettinen tausta: johtamista koskevien näkemysten historiallinen kehitys

1800-luvulla johtajuutta koskevassa tutkimuksessa keskityttiin johtajien luontaisiin ominaisuuksiin ja pyrittiin tunnistamaan tehokkaiden johtajien persoonallisuuspiirteitä ja muita ominaisuuksia. Suurmies-teorian ydinuskomus on, että johtajat syntyvät ainutlaatuisilla ominaisuuksilla, jotka mahdollistavat suuruuden saavuttamisen, ja joita pidetään usein jumalallisesti suunniteltuina (Cawthon, 1996 & Dziak, 2019). Tässä teoriassa mainitaan usein Julius Caesarin, Mahatma Gandhin, Abraham Lincolnin ja Napoleon Bonaparten kaltaisia historiallisia henkilöitä luonnostaan syntyneinä johtajina, joilla on synnynnäisiä johtamisominaisuuksia ja jotka kykenevät muokkaamaan historiaa (Benmira & Agboola, 2020).Suuri mies -teoria kehittyi myöhemmin ominaisuusteorioiksi, joiden mukaan johtajat voivat joko syntyä tai tulla tehdyiksi (Johns & Moser, 1989 & Buchanan & Huczynski, 2017). Näiden teorioiden mukaan menestyvien johtajien piirteet voidaan periä tai hankkia koulutuksen ja harjoittelun kautta, ja niissä keskitytään johtajien henkisiin, sosiaalisiin ja fyysisiin piirteisiin. 1950-luvulle tultaessa kävi kuitenkin ilmeiseksi, että johdonmukaista joukkoa piirteitä ei voitu tunnistaa, mikä johti tämän lähestymistavan taantumiseen. Nykyään psykometriset työkalut heijastavat piirreteorian periaatteita toiminnassa, ja niitä käytetään usein rekrytoinnissa korostamaan henkilökohtaisen suorituskyvyn ja tiimin kehittämisen kannalta keskeisiä persoonallisuuspiirteitä (Benmira & Agboola, 2020).

Käyttäytymisteoria syntyi ominaisuusteorioista, joissa väitetään, että johtajat ovat suurelta osin pikemminkin luotuja kuin syntyneitä ja että tiettyjä käyttäytymismalleja voidaan oppia tehokkaan johtajuuden varmistamiseksi (Johns & Moser, 1989, Denison, Hooijberg & Quinn, 1995). Tässä teoriassa korostetaan pikemminkin johtajien todellisia käyttäytymismalleja kuin heidän ominaisuuksiaan tai piirteitään, mutta siinä jätetään pitkälti huomiotta johtajan tilanne ja ympäristö. Nykyään tämä teoria näkyy esimerkkinä lukuisissa johtamiskoulutusohjelmissa, joissa keskitytään johtamistaitojen ja -käyttäytymisen kehittämiseen, mikä tukee uskomusta, jonka mukaan johtaminen on suurelta osin opittua (Benmira & Agboola, 2020).

Tilannekohtainen aikakausi tunnusti ympäristön merkittävän roolin johtajan ja seuraajan välisessä dynamiikassa, ja siinä keskityttiin johtajuuteen tietyissä tilanteissa eikä niinkään ominaisuuksiin tai käyttäytymiseen. Tämä merkitsee sitä, että johtajien on arvioitava toimintaympäristö ja päätettävä, mikä tyyli sopii parhaiten tilanteeseen. Tämä lähestymistapa tunnetaan nimellä kontingenssiteorian johtajat (Yurii, Yevgen, Nataliia, 2018 & Fiedler, 1974).

Uusi johtajuuden aikakausi syntyi vastauksena tarpeeseen löytää teorioita, jotka vastaavat nykyaikaisen johtajuuden monimutkaisuuteen. Tämä aikakausi etääntyy perinteisistä yksisuuntaisista, ylhäältä alaspäin suuntautuvista johtajuusmalleista ja keskittyy sen sijaan johtajien, seuraajien, tilanteiden ja järjestelmien välisiin monimutkaisiin vuorovaikutussuhteisiin kokonaisuutena. Se korostaa myös seuraajien piileviä johtamisvalmiuksia (Van Seters & Field, 1990).Tämä asiayhteys edisti transformatiivisen ja transaktionaalisen johtajuuden teorioiden suosiota ja omaksumista. Transformatiiviseen johtajuuteen kuuluu johtajia, jotka innostavat ja motivoivat seuraajia ja kannustavat merkittäviin muutoksiin ja uusiin suuntiin (Bass, 1990). Tämä teoria on elintärkeä nykypäivän nopeatempoisessa teknologiateollisuudessa, jossa innovointi ja ketteryys ovat ratkaisevia menestyksen kannalta. Merkittäviä esimerkkejä transformatiivisista johtajista ovat Jeff Bezos, Steve Jobs ja Bill Gates (Benmira & Agboola, 2020).Transaktionaalinen johtajuus taas luottaa auktoriteettiin työntekijöiden motivoinnissa ja käyttää palkkioita ja rangaistuksia suorituksen hallintaan (Bass, 1990 & Hollander & Offermann 1990). Tämä lähestymistapa toimii parhaiten kypsissä organisaatioissa, joissa on selkeästi määritellyt rakenteet ja tavoitteet ja jotka vahvistavat vallitsevaa tilannetta. Transaktionaaliset johtajat, kuten esimiehet, keskittyvät tyypillisesti valvontaan, prosesseihin ja seuraajien suorituksiin (Benmira & Agboola, 2020).